perjantai 18. marraskuuta 2016

JOULU REKRY !

Moikka,

Aikaa on viime päivityksestä kulunut jos jonkin verran. Tässä on kerennyt sattua ja tapahtua kaikenlaista. Nyt joulun alla jokaisella myyjällä on työntäyteistä viikkoa ja sillonhan pitää takoa kun rauta on kuumaa.

Niin myös meillä puhelinmyyjillä riittää tehtävää ja kiirettä. Lehtiä lähtee ympäri suomea liikenteeseen päivässä useita, joten tarvitsemme lisää uusia motivoituneita myyjiä auttamaan joulukiireessä!


Nyt heti alkuun haluankin sanoa, että että TUROTIM kaipaa pikaisesti pieniä tonttuja muoreja sekä pukkeja avuksi vuoden kovimpaan myyntiin!Teitä kaivataan ympäri Suomea meidän jokaisessa toimistossa Helsigissä, Lahdessa, Tampereella, Hämeenlinnassa sekä Jyväskylässä.


Meillä on tarjota sinulle takuupalkka, sekä provisio. Mukavat työkaverit, erillaisia päivä, viikko ja kk kilpailuita joissa parhaimmat myyjät palkitaan tavara- tai matkapalkinnoilla. Meillä on käytössä jokaisessa toimistossa tietokonepohjainen soittojärjestelmä jonka ansioista soittaminen on helppoa ja nopeaa. Tuttu asiakaskunta ja Suomen tunnetuimmat lehdet. Kukapa ei olisi koskaan lukenut Me naisia tai Kodin kuvalehteä? 

Tule siis tahkoaman itsellesi joulurahaa ja saamaan itsellesi myynnin paras koulutus! Väliä ei siis ole oletko konkari vai aloittelija. Me koulutamme tehtävään ja saat tukenasi esimiehet joilla on monien vuosien kokemus tuloksellisesta myynnistä!

Otathan yhteyttä :

Helsinki
Hämeentie 10 A 3
Krista
Puh: 0445450686
helsinki@turotim.fi

Lahti
Mariankatu 8 A 5
Sanna
Puh: 0443337644
lahti@turotim.fi

Hämeenlinna
Louhimokatu 5 A
Arto
Puh: 0447696966
hameenlinna@turotim.fi

Tampere
Kehräsaari 4 B
Hanna
Puh: 0451113401
tampere@turotim.fi

Jyväskylä
Cygnaeuksenkatu 5 A 3
Sami
Puh: 0445711246
jyvaskyla@turotim.fi

Soita tai laita hakemus HETI tulemaan! 

Muuten nämä päivät lipuvat tässä eteenpäin ja pikkujoulukausi lähestyy. Tänään on perjantai ja viikonloppu edessä. Mitä sinä mahdat tehdä viikonloppuna?


keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Pirkko.

Heissan!

Täällä kirjottelee taas Krista teille syntyjä syviä. Tästä melkeen vois tulla palsta "Kristalla on asiaa" ja tällä kertaa asia liittyy meidän yhteen työntekijään nimeltä Pirkko.

Alun perin Pirkosta piti tulla juttu blogitekstiin "Me Naiset", mutta se sitten jäi, kun ei saatu otettua hänestä kuvaa. Aina mentiin ristiin, tukka ei ollu hyvin tai meikkiä ei ollu mukana. Pirkko on aika räiskyvä ja suorasanainen nainen ja oli hyvin hellyyttävää, kun eräs päivä hän tuli töihin "Ota nyt se kuva, meikkasin ihan sitä varten, että saat sen kuvas sinne blogiin" <3 Voi, Pirkko ja minähän rupesin räpsimään ja tässä on tulos. 




Ensinmäinen kuva kertoo.. hmmm... hyvin Pirkkomaisia tunteita :D Jos tuntuu siltä, että joku asia ei toimi niin siitä on saatava saada sanottua. Ja jos asia ei mene hyvällä perille, niin sitten vähän näpsäkämmin sanotaan, kunnes asia on ymmärretty.

Haha, en mä tiedä, mutta mun ja Pirkon yheinen taival lähti liikkeelle n. 14v sitten. Muistan, kun tapasin Pirkon ekaa kertaa jos katse voisi tappaa niin mut olis varmaan jo kuopattu ja haudattu, mutta päätin jo sillon 15 kesäsenä, vaikka ujo olinkin, mutta pirun itsepäinen, etten jäisi saaliiksi vaan painaisin päälle. "Jaahas, mikäs neiti Näpsä se tässä on?" Kysyi Pirkko kun ensikerran tapasimme.

Tavallaan tykkäsin jossakin määrin Pirkon tyylistä olla rehellisen suora. Jos vaan itselläkin olis pokkaa laukoo asiaoita suoraan. Ehkä jonakin päivänä ajatelin ja kuuntelin kun vierestä kuuluu syvä huokaus "No ei se todellakaan noin mene. Kuuntelitko yhtään mitä mä sulle just äsken sanoin!"

Välillä tuli kausia, kun työnteko ei nuorempana maistunu. Muistan näpytelleeni viestejä "Sori, en pääse tänään töihin" ja "Tänään tuli taas menoa". Joskus mietin, että uskallankohan ja kehtaanko koskaan mennä enää takaisin töihin, kun välillä tuli selityksiä selityksien perään. Nuoruus on hullua, välillä kiinnostaa kaikki muut asiat enemmän kuin koulu ja työt. Jos joku mua edes vähän ymmärsi silloin, se oli Pirkko.

Mieleeni jäävin asia Pirkosta oli tuolloin "Älä tee mitään, mitä mäkään en tekis". Oli muuten piru hyvä lause! Kun kuulet 15v jonku aikuisen, rämäpää tädin suusta jonku sellasen lauseen, jää siinä nuorella tytöllä suu hetkeksi auki, että hetkinen. Mitähän tässä nyt sitten saikaan tehdä :D Se tarttu muhun ja sitä oonkin alkanut viljelemään eteenpäin ja sitä on sanottu monille kavereille toivetellessa viikonloppuja.

Meille oli joskus joku ristely tulossa ja Pirkko sitten sanoi mulle, että jos nyt rupeet kunnolla myymään ja käymään töissä, niin kerkeet vielä mukaan meidän pikkujuoluristeilylle tallinnaan. Olin ihan haltioissani, että ei hitto taivas on avoinna, sinne oli päästävä! Tein kovasti töitä ja pääsinkin kärkeen mukaan. Ainoa este paratiisiin oli enää lupa vanhemmilta. Vessassa vielä väänsin äidin kanssa siitä, että haluan päästä mukaan. Paskan marjat mä minnekään päässy.

Työt loppu. Uudet kujeet kutsui. Ei ne työt siihen tallinnan matkaan loppunu. Aika aikansa vaan kutakin. Seilailin ympäriinsä eri kouluissa ja työpaikoissa. Kunnes erään kerran laitoin uteliaisuudesta viestiä Turotimille jos tulisin soittamaan ja samalla kyselin oliko Pirkko vielä töissä. Silloinen Pomo täällä vastasi, että Pirkko ei ole enää töissä ja oli jäänyt eläkkeelle. Sovitiin haastattelu jonka peruin myöhemmin. 

Aika vieri taas eteenpäin. Tuli uusia tuulia ja uusia juttuja. Jälleen kerran katselin mollin sivustolla paikkoja. No.. jos nyt sitten vielä kerran laittaisi hakemuksen Turotimille ja taas hakemukseen tuttu kysymys. Onko Pirkko edelleenkin töissä. No tällä kertaa Pirkko oli kuin olikin astunut takaisin puikkoihin. Mut haastatteli Petri joka kanssa oli tuttu edellisestä visiitistä Turolla. Sovittiin, että alottasin ja Pirkko pitäisi koulutuksen ja opastuksen. Mahtavaa, legendaarinen Pikkko! 

Uudelleen kohtaaminen oli vähintääkin hauska ja ihmettelin kovasti miten ihmeessä Pirkko oli saanu mut kaivettua mieleen. Ensinmäinen lause,oli että sä "Sä oot menny naimisin, eiks sun suku nimi ollu xxxx". Ja olin ihan huulipyöreenä, että mistä se sen muisti. Vähän aikaa oli kuulemma tarvinnu kaivaa, mutta hampaita pestessä oli sitten juolahtanu mieleen "Ei hitto, se huithapeli"! 

Nyt, kun Pirkkoon on tutustunut uudelleen ja ihan oikeesti tutustunut, niin oon saanu ihan erillaisen kuvan. Ainakin osittain. Se mikä mua ihmetyttää kummasti, on miten joku ihminen voi olla niin fiksu! Siis tarkotan, kun Pirkolle jää kaikki mieleen. Ihan kaikki. Toisin kuin minä. Hyvä jos muistan mitä edellisenä päivänä on tapahtunut., niin hän voi kertoo tarinoita vuosien takaa mitä kukakin on sanonut ja tehnyt. Pirkkomaisuus ei oo muuttunut Pirkossa, eikä se tule ikinä muuttumaankaan. Edelleen ärräpäät lentää jos tuntuu siltä ja edelleenkin sanotaan asioista ja huudetaan jos asia ei mene viidennenkerran perille.

Vaikka olen nyt kerennyt olemaan täällä puolisen vuotta, niin ollaan keretty käymään Pirkon kanssa kahvilla, kaljalla, kotona ja baarissa. Ollaan iltaa istuttu töissä ja puhuttu syntyjä syviä. Ollaan puhuttu avioeroista, lapsista ja lapsenlapsista. Ollaan rakastettu ja vihattu. Ollaan oltu samaa ja eri mieltä. Ollaan väitelty ja kinasteltu, itketty ja naurettu. 

Lainaten Pirkkoa tähän loppuun, muistakaa tämä:

"Älä tee mitään, mitä mäkään en tekis"


perjantai 7. lokakuuta 2016

Sanaselitystä ja kilpailuiden purkua.

Tänään sisäolympialaiset huipentuu sanaselityskisaan ja sitten alkaa erillaisten palkintojen jako. Meillä on ollu tällä viikolla monenlaista totista ja leikkimielistä kisa.. On ollut tosiaan näitä olympialaisia, a-lehti skabaa ja s-kortti kisaa. En muista millon viimeksi oltaisiin oltu näin kisahuumassa. Tänään lähtee jakoon kasa lippuja luistelutapahtumaan. Osa meistä kävikin jo eilen nauttimassa taitavaa lusitelua etuajassa :)



Tänään kisailtiin sanaselityspeliä ja olympia voittajatkin löytyivät. Maanantaina on päätösjuhla jolloin mitallit jaetaan ja voittaja selviää. Sitten ensiviikolla alkaakin jo uudet kujeet taas. Meillä taphtuu joka viikko jotain kivaa. Joten tulkaahan kurkkimaan mitä ensi viikko tuo tullessaan :)

Levollista viikonloppua kaikille! :)


Krista

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Sisäolympialaiset!

Moikka,

Tällä viikolla meillä starttaa Helsingissä sisäolympialaiset! Tää on niin hauska juttu ollu toteuttaa, että oon ollu ihan mehuissani. Askarrellu mitaleja ja keksinyt jokaviikon päivälle jotakin kivaa ja nopeeta tekemistä yhdessä. Maanantaina tehtiin lentokoneita ja lennätettiin niitä, Tiistaina arvattiin mitä pussista löytyy ja Tänään leikittiin miljonääriä. Että mukavastihan nämä päivät täällä meillä menee :)


Tänään on muutenkin ollu tosi hyvä viikko. Eilen rikottiin tuloksia ja tänään syötiin pizzaa. Huomenna lähtee luisteluliput jakoon ja Perjantaina palkitaan alumpiamitallistit kivoilla lahjoilla (joita ei ole askarreltu :D) Mitä kaikkea kivaa huomenna tapahtuu, sen pääsette kurkaamaan huomenna!

Krista

torstai 29. syyskuuta 2016

Me Naiset

Turon Hakaniemen toimisto täyttyy ihmisistä. Niin naisista, kuin miehistä. Tänään päätin omistaa tämän postauksen ainoastaan meille naisille, jotka halusivat mukaan blogiin. Ja koska tänään on torstai, niin myös uusi Me Naiset ilmestyy silloin eli ehkä tässä on jotain yhtäläisyyksiä :)


Tässä olen minä ja rakas työkaverini Riitta. Riitta vastaa meidän yrityspuolen myynnistä ja on aika haka niissä hommissa. Vaikka me ollaan Riitan kanssa tavattu n. 1kk sitten, niin meistä on tullu tosi hyvät ystävät. Se on kummalista miten johonkin ihmiseen voi tutustua niin, että olisi jo tavatessaan tuntenut toisen koko elämänsä, mutta oikeasti ei ole koskaan ennen edes tunnettu. Jossain vaiheessa jos kaikki kristallipallon palaset asettuvat oikeille paikoilleen, niin saatan minäkin hypätä yrityspuolen kuviohin mukaan. Saa vähän lisähaastetta elämään, ettei se käy liian tylsäksi... Niinkuin se nyt olisi niin tylsää... Mutta se mikä meitä Riitan kanssa työn lisäksi yhdistää, on se että hän osaa kuunnella ja on helposti lähestyttävä. Sen takia hän ehkä onkin meidän parhaimpia yrityspuolen myyjiä :)


Kun tuntuu, että asiakkaat alkavat käydä raskaiksi TAI kauppa käy niin hyvin, että laput on täynnä ennen klo 12 voi meillä välillä ottaa rentoutumishetkiä, niinkuin Anu meillä tekee. Se kertoo jo korkeasta työmoraalista jos Porvoosta saakka käydään meillä töissä. Jos kauppa käy ja tilipussi kiittää, niin kävisin itsekin, vaikka honolulusta saakka :) Anu on ihanan iloinen persoona satoi tai paistoi, niin tällä naisella ei hymy hyydy koskaan. Ehkä se onkin hänen myyntivalttinsa ;)
Mutta toi hierontatuoli.... on jumalanlahja ihmisille. Aamulla, ennenkuin työt alkaa, niin puolentunninhieronta ja työpäivä voi alkaa :) Tartten tollasen kotiin!

Legendaarinen Pirkko jäi nyt tästä pois, mutta päätettiin että tehdään siitä naisesta ihan oma postauksen joten pysykää kuulolla! :)

Krista ja Tytöt kuittaa! :)

tiistai 27. syyskuuta 2016

Päivä puhelinmyyjänä : Tiistai

Aamu starttaa sakeissa merkeissä, niinkuin aina silloin kun on nukkunut yön huonosti. Herätys kello pirisee klo on 6.45 ja on aika nousta. Hieron unia silmiä ja päätän kuitenkin painaa torkkua. Nyt ei vaan jaksa. Vielä 10min. Ne kuuluisat 10min joista ei ole koskaan mitään hyötyä.

Kello tulee 07.00 olen nukahtanut ja säpäsähdän hereille. Kellon on pakko olla väärässä. Eihän siitä ole kuin sekuntinsadasosa, kun painoin viimeksi torkkua. Puhelimen näytöllä oleva kello kuitenkin kertoo toista 07.00
Käyttääkö kukaan enää vanhanaikaisia päriseviä kelloja joissa on suuret kellot ja keskellä metallinen paukutin joka hakkaa kiivaasti edestakaisin täristen niin että koko kello värisee? Jos puhelimeni ei olisi 1000e iphone, olisin heittänyt sen seinään, niinkuin Aku Ankka monesti tekee herätessään. Kello käteen, seinään ja kääntää kylkeä. Ehkä nykyaika onkin ihan hyvä keksintö? Pääsee ainakin töihin ajoissa.

Kaikesta huolimatta pääsen työpaikalle. Avaan oven ja toimisto on pimeä hiljainen. Tänään aloittaisi 2 uutta työntekijää ja puolentunnin päästä olisi toimisto täynnä elämää. Painan valokatkaisimesta valot päälle ja laitan radion päälle. Heti tuntuu toimisto heräävän henkiin. Niin pienistä asioista.
Olen Hämeentie 10 toimistossa ja katselen ikkunasta ulos, kun laitan kahvin keittimen päälle. Ihmisiä virtaa kaduilla ja autot tööttäilevät vilkkaalla kadulla. Ihmisillä on kiire. Näinkö hetkisiä me kaikki olemme?

Kello tulee 10. Toimistomme on täyttynyt iloisista ihmisistä. Ihan oikeasti iloisista. Meille on kiva tulla töihin. Katselen tietokoneen näyttöä ja odotan, että tulostin tulostaa uudet alkamispäivät. Vielä puuttuisi toinen uusista työntekijöistä niin pääsisin aloittamaan koulutuksen. Olen hyvin motivoitunut ja valmistunut tulevaan koitokseen 3kupillista kahvia tarkoittaa minulle sitä, että olen todellakin hereillä ja hyvässä draivissa. Tulen antamaan kaikki tietotaitoni seuraavaan 3h.

Huomaan taas hakevani kahvia, vaikka sitä ei enää tee mieli. Kehoni on kuiva ja suuni kuin hiekkapaperi. Kello näyttää 12.45 olen puhunut kuin papupata myynnistä ja puhumisesta. Nyt uudet työntekijät opettelevat speakiä. Tavanomaisesti käyn tässä vaiheessa hakemassa kahvia. Nyt en sitä tarttisi, mutta huomaan tekeväni sen automaattisesti kokemuksesta. Mieleeni vilahtaa miten paljon me teemmekään asioita tottumuksesta?

Laitan kuulokeet päähän ja painan "Soita" nappia. Puhelimessa vastaa Kirsi ja puhelu menee Kurikkaan. Kerron mistä soitan ja millä asialla. Kirsi kertoo ensitöikseen tilavaansa sen verran paljon lehtiä, että ei ole kiinnostunut ottamaan enää uusia. Aika ei riitä edellisiinkään. Keskustelemme mukavassa hengessä ja nauramme kun totean, että Pekka Pouta lupsi sadepäiviä ja pakkasta niille päiville, kun lehti tulee postiluukusta. Kirsi myöntyy ottamaan pätkän Apu-lehteä. Onhan se suosittu viikkolehti.

Päivä alkaa olemaan lopuillaan. Koulutuksessa olevat Salla ja Matti ovat myös saaneet kauppaa. Se on aina positiivinen yllätys niin minulle, kuin itese myyjälle. Flow:lla on pitkät siivet ja se kantaa jopa niin pitkälle, että he kiittävät päivästä ja yllättyvät positiivisesti. Olipas tänään kiva päivä. Toivotan heidät huomenna myös tervetulleeksi ja totean, että ruvetaan hiomaan sitä timanttia. Hymyssä suin kaveri poistuvat paikalta ja sanovat, että nähdään huomenna.

Istun toimistossa. Katselen jälleen tietokoneen näyttöä. Olen laittanut iltaraportit eteenpäin ja on aika lähteä kotiin. Ulkona alkaa hämärtämään. Niin nopeasti tulee pimee. Kerään voimia, että jaksan nousta tuolista ylös, että saan taas toimiston suljettua. Olen viimeinen joka lähtee sammutan radion ja laitan valot pois päältä ja tarkistan, että ovet menevät kiinni. Ennenkuin suljen oven katson vielä sisälle pimeyteen ja mietin miten hiuksen hieno ero on aamulla ja illalla. Sitä ei juuri edes huomaa. Suljen oven perässäni ja ajattelen, että huomenna taas nähdään.

perjantai 16. syyskuuta 2016

Tervetuloa Lahteen!

Niin kuin aikaisemmin jo kirjottelinkin, että Turotim on levittäytynyt ympäri Suomen. Meitä löytyy Helsingin lisäksi Lahdesta, Tamepreelta, Hämeenlinnasta ja Jyväskylästä! Tänään lähdetään seikkailemaan Lahden toimistolle ja kurkataan mitä sinne kuuluu :)


Lahden toimistoon kerääntyy porukkaa pitkin päivää. Aamu alkaa klo 09 jolloin ensinmäiset ihmiset astuvat sisään. Kahvi tuoksuu ja radiosta kuuluu musiikki. Siinä vaihdetaan vähän kuulumisia toistemme kanssa. Haetaan tuoretta kahvia ja aloitellaan päivä uudella draivilla. Vaikka edellinen päivä olisi mennyt takapuoli edellä puuhun, niin tänään tullaan sieltä ihan jalat edellä alas. Jokainen päivä on erillainen. Välillä tulee onnistumisia ja epäonnistumisia. Tänään tunnelma lupaa, että tiedossa on hyvä päivä. On perjantai ja viikonloppu edessä!


Kaikesta hyväntuulisuudesta huolimatta huomaan, että tunnin päästä alkaa hiuksien harominen ja päittenpuristelu. "Selvä, kiitos palaan myöhemmin" ja "No toinenkerta, kiitos hei" Alkaa kuulumaan sieltä täältä. Tunnelma alkaa latistumaan ja jos kauppa ei käy niin se tarttuu. Tarvitaan siis apua ja onneksi se on lähellä, nimittäin meidän myyntijohtaja Petri on käymässä ja häneltä jos keneltä saa parhaimmat vinkit, siihen ettei epätoivo imaise mukanaan.

Toimisto kootaan aulaan ja Petri hyppää puikkoihin. Kuuntelen taustalla, kun Petri buustaa porukkaa uuteen uskoon. Silloin, kun hiillospalaa vielä nuotiossa silloin on toivoa, mutta jos se kerkeää sammumaan niin kaikki on menetetty. Nyt on siis kriittiset hetket lähellä.
Kun kauppa ei käy. Se lähtee kulovalkeanlailla leviämään pitkin toimistoa. Ja nyt on havaittavissa selkeästi, että hanskat on heitetty tiskiin ja kello on vasta 12 iltapäivällä.


Petri puhuu, siitä kuinka tärkeää on oma mieli ja miten se vaikuttaa ääneen, sekä siitä että miten tärkeää on myydä itsensä ensin asiakkaalle. Mietin nurkkapöydässä, että fiksuja sanoja. Kyllähän se asiakas tilaa lehden tunteiden pohjustamana, siitä minkälaisen ihmisen hän kohtaa puhelimessa. Äänensävy ja iloisuus vaikuttaa paljon asiaan.

Hyppään itsekin puikkoihin soittelemaan. Onhan meille juuri luvattu pullaa jos kauppa rupee käymään. Radiosta alkaa kuulumaan yhtä-äkkiä Katri Helenan kappale puhelinlangat laulaa ja taivaalta loistaa kuu.... Rupean nauramaan ääneen samalla, kun odotan että joku vastaisi puhelimen toisessa päässä. Nauru tarttuu koko toimistoon ja huomaan, että Petri on laittanut tarkoituksella kappaleen soimaan. "Toivokaa, ettei meidän tartte täällä koko yötä soitella kuun loistaessa". Ja naurua. Tunnelma on selkeesti keventynyt.

Hetken päästä sermin takaa kuuluu ääni "Kiitoksia tilauksesta ja mukavia lukuhetkiä lehden parissa sekä hyvää syksyä". Innostun toisen onnistumisesta, niin että rupean taputtamaan.
Kysyn, että "mitä meni Sanna?".
"No pitkä Me Naiset tietenkin!"
Tästä se siis lähtee! Sen jälkeen saan itsekin kauppaa ja joka puolelta alkaa tasasin väliajoin kuulumaan " Kiitoksia tilauksesta ja mukavaa sykysyä".



Kello lyö tasan 14.00 ja Petri tulee kolinalla sisään. Hän on käynyt hakemassa torilta kaikille tuoretta pullaa -sanojensa mittainen mies. Pulla kädessä, kahvikuppi huulilla ja 4 kauppaa takana. Tästä ei voi tulla kuin hyvä päivä! Vai mitä muut sanoo? "Kyllä, näillä eväillä on hyvä aloittaa viikonloppu! "
Otetaanko vielä uus kuva? Kysyy Sanna. Se iltapäivän kuva oli ehkä vähän epäonnistunut... otetaan sellanen, missä meillä on hyvä fiilis päällä ja ethän julkaise sitä edellistä kuvaa?"

(heheh... Enhän minä koskaan.... )


Jos olet vailla kivaa työpaikkaa jossa jokainen päivä on erillainen. Haluat joustavat työajat ja mahdollisuuden vaikuttaa palkkaan niin pistä hakemusta tulemaan turotim.fi tai soita Sannalle 044 3337644 suoraan. Lahti kaipaa nyt pikaisesti hyviä myyjiä... ehkäpä juuri sinua ;)

Kokoaikanen (mol)
Osa-aikanen (mol)

Krista